Nyt harjoittelu kolmituotteella on ohi. Viimeisellä viikolla tein yhden kauluspaidan ja housut. Molempia oli aivan tuskaa tehdä, kun odotti jo niin kovin harjoittelun loppumista, eikä ompeleminenkaan onnistunut ollenkaan. Kaiken sain kuitenkin valmiiksi ja kiitoksena sain riitalta sellaisen pallopaidan.

Kun aloitin kolmituotteella, tuntui siltä, että en ole oppinut ensimmäisen 3 viikon aikana yhtään mitään, mutta nyt huomaan miten paljon olen siellä oppinut. En kyllä olisi halunnut olla siellä yhtään kauemmin, mitä olin. Ja sekin asia varmistui entisestään, että musta ei tule ompelijaa. Aina kun pääsin leikkaamaan tai tekemään kaavoja olin intoa täynnä, mutta kun ompelin into hävisi jonnekkin. Kuitenkin olen kotona ruvennut ompelemaan enemmän ja kotona sitä intoa löytyy. Olen miettinyt asiaa ja tullut siihen tulokseen, että kolmituotteella työympäristö ja ihmiset vaikuttivat ompeluuni. Koko ajan oli kamala epävarmuus. Monet asiat tehtiin erilailla kuin olin tottunut tekemään, eikä Riitta kertonut aina miten mikäkin tehdään ja jos kertoi en koskaan ensimmäisellä kerralla ymmärtänyt mitä hän tarkoitti. Joka kerta kun hän neuvoi musta tuntui, että hän aina hermostui kun kysyin jostakin asiasta. Jos mä en ymmärrä jotain asiaa varmistan yleensä sen vielä kerran ennen kun aloitan tekemään. Loppu ajasta kysyin vain ompelijoilta, miten mikäkin tehdään, koska en halunnut saada itselleni huonoa mieltä siitä, että kysyn asiasta, jota en ymmärrä tai osaa j minulle hermostutaan siitä. Sekin oli inhottavaa, kun olin ommellut jonkun vaatteen valmiiksi ja olin tehnyt sen ohjeiden mukaan ja se oli riitan päällä hyvän näköinen, niin Riitta ei koskaan antanut positiivista ja rakentavaa palautetta, vaan hänen kommentit tuli aina siihen sävyyn, että olin tehnyt kaiken väärin, eikä mikään ollut tehty oikein. Mun mielestä pomon pitäisi kannustaa työntekijöitä, mutta virheistäkin täytyy sanoa. Onneksi ompelijat neuvoivat mua innokkasti ja jaksoivat selittää asiat. Onneksi harjoittelu siellä on ohi!